Usein kotisivut ovat yritykselle ja varsinkin yhdistykselle kustannuskysymys. Toisaalta asiaa pitäisi ajatella markkinoinnin, näkyyvyyden ja tiedottamisen kannalta. Nettisivuihin saa uppoamaan rahaa vaikka tuhansia euroja pienessäkin projektissa. Hinta riippuu sivustolle halutuista ominaisuuksista, sivuston laajuudesta ja erityisesti tekijästä. Jos budjetti on pieni, joudutaan tekemään valintoja.
Voisiko yrityksen tai yhdistyksen kotisivut saada täysin ilmaiseksi? Jossakin tapauksessa se voi olla mahdollistakin, mutta kolikolla on aina se kääntöpuoli.
Ajatellaanpa näitä ilmaispalveluita tarjoavia tahoja. Millä ne kattavat kulunsa jos kotisivuja siellä pitävät eivät maksa lystistä mitään? No mainoksilla, kytkyillä ja rajallisilla mahdollisuuksilla.
Aluksi ajatus kuulostaa hyvältä; kotisivuja tarvitseva saa ilmaisen levytilan ja nipun valmiita ulkoasuvaihtoehtoja, joista vaan valitaan omasta mielestä paras ja kirjoitellaan tekstit sisään. Mutta jos valmiita ulkoasuja (sivupohjia eli teemoja) on tarjolla esim. 30 ja asiakkaita vaikkapa 300 kpl, se tarkoittaa, että keskimäärin yhdeksällä muullakin on samanlaiset nettisivut kuin sinulla. Pahimmassa tapauksessa kymmenet yrittäjäkollegasi ovat päätyneet samaan ulkoasuun, koska se oli juuri se ainoa oikeasti hyvännäköinen.
Ilmaisissa palveluissa tulee lähes poikkeuksetta kaupanpäälle palveluntarjoajan mainoslinkki ja hakukoneille näkyvissä metatiedoissa mainosteksti. Se jos mikä syö asiasi katu-uskottavuutta. Kivat sivut ja mielenkiintoista asiaa tai korkealle kurkottelevaa bisnesideaa ja sitten alareunassa lukee "Powered by www.ilmaisetsivut.tld". Lisäksi voit joutua tyytymään verkkotunnukseen, joka on muotoa minunyritys.ilmaisetsivut.tld. Ostaisitko itse kyseiseltä Minunyritykseltä asiantuntijapalveluita?
Sitten on vielä se mistä nämä palveluntarjoajat saavat tuottonsa, eli mainokset. Sivustollesi voidaan upottaa maksettuja, joko sivustosi sisältöön liittyviä tai täysin liittymättömiä toisten yritysten mainoksia.
Googlettamalla löytyy nopeasti monia ilmaispalveluita. Samalla löytyy niihin liittyviä keskusteluketjuja. Monessa ketjussa sadatellaan viikkojen tai jopa kuukausien katkoksia verkkosivuston toiminnassa. Mainosrahoitteinen palveluntarjoajayritys on riippuvainen mainostajien maksamista rahoista. Kun mainostajien markkinointipanostus hiipuu, kuihtuu myös palveluntarjoajan toiminta. Pienemmät firmat menevät nurin ja silloin ilmaiseksi rakennetuille kotisivuille voi sanoa hei hei.
Hyvät kotisivut eivät välttämättä ole kalliit.
Pienellä panostuksella pääset eroon ikävistä katkoksista, mainoksista, piilolinkeistä ja unettomista öistä. Kunnollisen kotimaisenkin webhotellin saat edullisimmillaan muutamilla kympeillä per vuosi. Asenna sinne vaikkapa ilmainen Joomla! tai WordPress sisällönhallintajärjestelmä ja osta sille muutaman kympin sivupohja. Näin sinulla on jo melko varmasti valtavirrasta poikkeava edullinen sivusto, jonka ensimmäisen vuoden kustannukset ovat reippaasti alle 100 euroa.
Tokihan asennusten ja ulkoasun muokkausten kanssa opetellessa menee enemmän aikaa kun sen ensimmäisen kerran tekee, mutta niinhän se on aina uusien asioiden kanssa. Kotisivusi tulevat kuitenkin olemaan esillä vuosia, joten miksei niihin käyttäisi aikaakin.
Mutta jos sitä aikaa opetteluun ei ole?
Sitä varten on meitä kotisivuntekijöitä. Olemme opetelleet homman puolestanne ja osaamme suositella juuri sinulle sopivia elementtejä ja palveluita. Vuosien kokemus, valmiit työkalut ja henkilökohtainen palvelu. Saat oman näköisesi sivuston, henkilökohtaista opastusta ja mikä parasta, täysin mainosvapaan, luotettavasti toimivan ja webhotelliriippumattoman sivuston.
Jos webhotellissa joku asia mättää, senkun "pakkaat laukut" ja muutat sivuston toiseen webhotelliin. Edes webhotellipalveluntarjoajan konkurssi ei hävitä nettisivujasi, jos sinulla vain on ajantasainen varmuuskopio tallessa. Voit palauttaa varmistuksen toiseen hotelliin ja jatkaa kuin mitään ei olisi tapahtunut.
Tällainen varmasti kuulostaa kalliilta, mutta se ei välttämättä sitä ole. Hintahaitari on kuitenkin laaja ja siihen vaikuttaa suurimmalta osin sivustosi laajuus ja sinne mahdollisesti haluamasi erilaiset toiminnot. Pyydä tarjous useammalta tekijältä. Kerro jo siinä vaiheessa kaikki mahdolliset toiveesi. Varaudu siihen, että saat tarjouksia 50 eurosta 5000 euroon, riippuen tietenkin siitä mitä olet tilaamassa.
Kun olet saanut tarjoukset vertailtaviksi, älä juutu tuijottamaan pelkkää hintaa. Tutustu tajouksen sisältöön huolellisesti ja kysy tarjouksen tekijältä tarkennuksia ja lisätietoja jos jokin asia jäi epäselväksi. Jos sinua mietityttää miltä sivustosi tulee näyttämään, voit joko tutustua tarjouksia tehneiden aikaisempiin projekteihin ja saada niistä jonkinlaista osviittaa tai kysyä mahdollisia esimerkkejä tai malleja. Pelkkiin ylistäviin sanoihin ei kannata luottaa. Usein sikana säkissä valittu halvin vaihtoehto myös näyttää siltä. Harkitse, mieti, tutki ja kysele. Sijoitus nettisivuihin kannattaa.